Egenlandin matkakohteet
Pulsan asemalla eivät junat enää pysähdy ja asemarakennus oli siksi rapistua pahasti. Petra ja Lasse Karjalainen kunnostivat aseman kahvilaksi ja kaupaksi, ja pelastivat sen sielun ja tunnelman.

Tulevat jaksot tai lähetysajat
-
Egenlandin matkakohteet
Riilahden kartanonpuiston pyökkimetsässä vallitsee erityinen tunnelma, se on kuin tehty ratsastukseen. Täällä on myös bongattu kummituksia.
-
Egenlandin matkakohteet
Tässä trooppisessa perhostalossa asustelee suustaan aikamoisen härski kakadu Juuso.
-
Egenlandin matkakohteet
Zombieinvaasio? Ei sentään. Tanssija Reijo Kelan ympäristötaideteos Hiljaiseen kansaan kuuluu nykyisellään arviolta noin 900 heinäseipäistä rakennettua, turvepäistä hahmoa. Vaihda niille vaatteet, laula niille tai vaella hilj
-
Egenlandin matkakohteet
Näillä tanssivilla, joogaavilla, uivilla ja marssivilla patsailla on tekohampaat ja lasisilmät. Yli 550 betonipatsaan puistoa on kutsuttu yhdeksi maailman kammottavimmista paikoikoista.
-
Egenlandin matkakohteet
Suomen intohimoisin Elvis-fani lienee vaajakoskelainen Marjatta Kinnunen. Kinnusen pihalla on kaksi tupaa täynnä muistoja Elviksestä. Tuville johtava kärrytie on saanut virallisesti nimekseen Elviskuja.
-
Egenlandin matkakohteet
Somerolla on muotiliike jonka omistaja toivottaa asiakkaansa tervetulleiksi syleilemällä heitä lämpimästi. Anita Hallapellon myy vintagetyylisiä vaatteita, mutta täältä naiset etsivät - ja myös löytävät - itsetuntoa ja kannus
-
Egenlandin matkakohteet
1800-luvun julkimot rakastivat vanhaa Vääksyä, mutta aika oli ajaa idyllisen kanavakylän ohi - kunnes kyläaktiivit ja paikalliset yrittäjät löivät viisaat päänsä yhteen.